Helatorstaina ei kasva ruohokaan Ajastaika 1/2005

Vanhan kansan mielestä 40 päivää pääsiäisestä vietettävä helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen juhla, oli vuoden pyhin kirkkojuhla. Se oli niin pyhä, ettei silloin "kasva ruoho maassa, ei lehti puussa eivätkä kuninkaan myllyt pyöri", kuten Nivalassa todettiin. Helatorstain nimikin merkitsee pyhää päivää ruotsin kielen helg-sanaan viitaten. Kristityt ovat alkujaan viettäneet tätä taivaaseenastumisen juhlaa helluntain yhteydessä, mutta myöhemmin siitä muodostui erillinen juhlapäivä, josta vanhin tieto on vuodelta 370. Apostolien teoissa mainittua helatorstain ajankohtaa mentiin Suomessa 1970-luvun alussa muuttamaan työmarkkinajärjestöjen yhtenäisen työviikon saamisen vaatimuksesta. Vuosina 1973-1991 helatorstaita vietettiin viittä päivää oikeaa ajankohtaa aikaisemmin ja aina lauantaina, joten sitä ei enää voitu nimittääkään helatorstaiksi, vaan se oli tänä aikana nimeltään Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Vuodesta 1992 lähtien se on ollut taas oikealla paikallaan pyhänä torstaina 40 päivää pääsiäisestä.

Aattona sytytettiin helavalkeat

Entisaikaan kuului helatorstain viettoon tulien poltto Hämeessä, Satakunnassa ja osassa Uuttamaata. Helavalkeat sytytettiin helatorstain aattona, ja tulia poltettiin yleensä helluntaihin saakka. Nuoriso kokoontui niiden äärelle tanssimaan ja ilakoimaan ja sen, joka ei helavalkealta palatessaan saanut mukaansa saattajaa, oli sitä turha sitten enää haikailla loppuvuonnakaan. Toisin paikoin odotettiin tulille tulijan tuovan mukanaan jonkin oksan tai puunkarahkan.

Rukouskulkueilla edistettiin suotuisaa vuodentuloa

Helatorstain rukouskulkueet yleistyivät katolisen kirkon piirissä jo 300-luvulla. Ruotsista on tietoja tällaisista kulkueista varhaiskeskiajalta, ja siellä tapa jatkui vuosisatoja. Helatorstain aluspäivinä, nk. kanttaiviikolla, kierrettiin Suomessa peltoja virsiä veisaten vielä 1800-luvulla. Katolisessa Keski-Euroopassa helatorstain kulkueet ovat vielä nykyäänkin paikoin varsin elinvoimaisia. Rukouskulkueiden alkuperää pohdittaessa on usein viitattu muinaisiin hedelmällisyysmenoihin, ajoittuuhan lauluvaellus kasvukauden alkuun. Kulkue sai joka tapauksessa katolisen kirkon piirissä kristillisen sisällön.

Meillä on helatorstain ja helluntain vietto muodostunut kuuluisimmaksi Sääksmäen Ritvalassa. Kuvauksia Ritvalan helkajuhlasta tunnetaan vuodesta 1824 lähtien, jolloin kansanrunoudenkerääjä K.A.Gottlund oli paikalla. Muistitiedon mukaan traditio periytyy ainakin 1780-luvulta saakka. Helatorstaista lähtien juhannukseen tai Pietarin päivään saakka Ritvalan neidot kokoontuivat pyhäisin iltapäivällä kylän raittien risteykseen, josta he lähtivät etenemään kulkueena 3-4 tyttöä rinnakkain eri suuntiin. Edetessään kylän teitä he lauloivat helkavirsiä, kalevalamittaisia kertovia runoja, jotka olivat runollisesti korkeatasoisia ja sopivat siveellisen henkensä puolesta helkajuhlan uskonnollisperäiseen luonteeseen. Helkaperinne säilyi myöhään, koska juhlalla oli sosiaalinen tarkoitusperä. Uskottiin peltojen lakkaavan kasvamasta,jos vanha tapa lopetetaan. Pelko vuodentulon ehtymisestä säilytti lauluvaelluksen pitkään, mutta se uskallettiin kuitenkin katkaista 1800-luvun loppuvuosikymmenillä maaseudun suuressa yhteiskunnallisessa murroksessa. Unohduksiin vaipumassa oleva Ritvalan helkajuhla onnistuttiin uudenaikaisen seuratoiminnan ja kotiseutuaatteen ansiosta elvyttämään 1900-luvun alussa uudelleen eloon nykyaikaisten perinnetapahtumien edeltäjänä.

Lisää aiheesta: Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto

• Teksti: Kirsti Nieminen