Pyhä Henrik Suomen suojeluspyhimys Ajastaika 1/2003

Katolinen kirkko kehotti 1100-luvulla paavin johdolla Pohjois-Euroopan kristittyjä ristiretkeen Itämeren alueen pakanoita vastaan. Suomessa oli tuolloin jo olemassa jossakin määrin omaksuttua kristinuskoa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella, osittain Hämeessäkin. Sen kanssa oli jouduttu kosketuksiin täällä käyneiden kauppamiesten, muualle tehtyjen kauppa- ja sotaretkien sekä erilaisten henkilökohtaisten yhteyksien välityksellä. Vanhat muinaisuskomukset eivät kuitenkaan häipyneet pyyhkäisten vaan elivät rinnan kristittyjen katsomusten kanssa aikaa myöten haalenevina varjoina. Paavin julistukset merkitsivät tukea Ruotsin vallan leviämiselle Suomeen. Kirkon ja kuninkaan edut osuivat tässä yksiin, ja niin saapui n. vuonna 1155 Ruotsista korkea-arvoinen hengenmies Henrik Lounais-Suomeen organisoimaan kirkkoa Rooman kirkon järjestyksen mukaiseksi.

Henrikin historiallisuus on ilmeisen kiistaton, mutta asioiden ja tapahtumien yksityiskohdat ovat hataria ja ristiriitaisia. Näiden tietojen päälähteinä ovat olleet 1200-luvun jälkipuoliskolla syntyneen Pyhän Eerikin legendan ja Turussa noin vuonna 1300 kirjoitetun Pyhän Henrikin legendan elämäkertajaksot. Henrikin matkaan on yhdistetty kertomus Ruotsin kuninkaan Eerik Pyhän johtamasta "ensimmäisestä ristiretkestä", josta ainoana tietona ovat juuri pyhimyslegendat. Eerikin legendan tarkoituksena oli tehdä kuningas Eerikistä pyhimys, ja tällöin kuului ikään kuin asiaan kertoa, että hän oli tehnyt ristiretken. Osa tutkijoista pitää nykyään ajatusta varsinaisesta ristiretkestä epätodennäköisenä, mutta jokin Ruotsista lähtenyt retkikunta Suomeen rantautui noin vuonna 1155. Mukana oli Uppsalan piispaksi mainittu Henrik, jonka kerrotaan tulleen Ruotsiin Roomasta vuonna 1153 paavin englantilaissyntyisen legaatin Nikolaus Albanolaisen mukana. Legenda kertoo Henrikin olleen englantilainen, ja samaa sanoo Piispa Henrikin surmavirsi, Suomessa keskiajalla kalevalamittaan laadittu runokertomus, joka sisältää laajimman yhtenäisen kansan suussa säilyneen tiedon tästä hengenmiehestä.

Kaalimaasta Uppsalan kautta Nousiaisiin

Surmaruno sanoo Henrikin olleen kotoisin arvoituksellisesta "kaalimaasta", joka tarkoittanee gaelien maata eli Irlantia ja Skotlantia. Suomeen tultuaan Henrik asettui Nousiaisten pitäjään, joka oli lähellä kaupallisesti tärkeää Aurajoen laaksoa. Täältä käsin Henrikin toimintapiiri ulottui koko Varsinais-Suomen länsiosaan. Seutu ei siis enää ollut mustaa pakanamaata, vaan ristin voiman tuntevia oli jo runsaasti. Henrikiä ei vain kohdeltu kovin kristillisesti, sillä hänet surmattiin talvella 1156 Köyliönjärven jäällä raa'asti kirveellä päähän lyöden. Näin kerrotaan surmarunossa ja murhaajaksi nimetään talonpoika Lalli. Perimätieto tietää tarkaksi paikaksi Köyliönjärven Kirkkokarin, jonka nimenä 1700-luvulla oli Pyhän Henrikin saari.

Mitä syytä Lallilla sitten oli surmata piispa? Sekä legendan että surmarunon esitys motiivista viittaa siihen, että kyseessä oli jo kasteen ottaneen henkilön suuttumus, kun hänen mielestään saarnamies oli ottanut itselleen liikaa valtuuksia. Surmarunossa esiintyvät henkilönnimet ovat kristillisiä. Lallin nimi lienee Laurentiuksen eli Laurin muunnos. Kristinusko on ensin omaksuttu rauhanomaisesti, mutta vastareaktio on tullut, kun on tajuttu uuden uskon tuovan myös monia vaatimuksia ja rasitteita. Vastaavaa kerrotaan uudemmiltakin lähetysalueilta. Pyhimyslegendassa sanotaan piispan määränneen kastetulle murhamiehelle kirkon rangaistuksen, mistä suuttuneena tämä surmasi hänet. Surmavirren mukaan taas Lalloilan isäntä Lalli tappoi piispan siksi, ettei tämä talon emännän kertoman mukaan ollut maksanut talosta vaatimaansa kestitystä. Runossa tätä väitetään kyllä valheeksi.

Piispa Henrik menetti siis henkensä yrittäessään juurruttaa Lounais-Suomeen kirkollista järjestystä ja siihen liittyvää verotusta. Hänen hautaamisensa Nousiaisiin osoittaa hänen asuneen tässä pitäjässä ja toimineen sieltä käsin, sillä vainajahan on yleensä tapana haudata kotipaikkaansa. Surmarunon tarkoituksena on sitten ollut tämän hautakirkon ja surmapaikan muodostaman palvontapiirin tunnetuksi tekeminen siinä vaiheessa, kun se oli jo muuten menettämässä kirkollista merkitystään. Näin oli käymässä, kun Turun tuomiokirkko vihittiin vuonna 1300 ja kun osa Henrikin luista siirrettiin sinne. Marttyyrina pidetty piispa sai pyhimyksen aseman ensiksi lähiympäristössä, ja kansallispyhimykseksi hän vakiintui 1200-luvun lopulla, vaikkei paavi häntä koskaan kanonisoinutkaan. Hänen kuolinpäivästään tammikuun 20:nnestä tuli hänen muistopäivänsä, joka sitten 1600-luvulla siirrettiin päivää aikaisemmaksi, jotta se osuisi yksiin Ruotsin almanakan Heikin päivän kanssa. Tämä oli talvi-Heikki, ja pyhäinjäännösten Turkuun siirtämispäivä 18. kesäkuuta oli toinen juhlapäivä, kesä-Heikki.

Muutama vuosi sitten käyttöön otettu uusi kirkkokäsikirja on katsonut aiheelliseksi muistaa vielä nykyäänkin Henrik-marttyyria ja ottanut tammikuun 19. päivälle osuvan sunnuntain nimeksi Pyhän Henrikin muistopäivä. Näin lukee vuoden 2003 almanakassakin.

Lisää aiheesta:

• Pentti Virrankoski: Suomen historia, SKS 2001
• Suomen historia, Weilin+Göös 1987 Yleistietoteokset

• Teksti: Kirsti Nieminen